Saskyn messuosasto |
Toiseksi viimeisellä kevään kouluviikolla pääsimme stailaamaan liikkeiden näyteikkunoita ja Euran näyteikkunaslooseja. Kirsin kanssa rakensimme Huittisissa sijaitsevan vaateliikkeen MariaJuhanin näyteikkunat. Edellisenä päivänä kävimme valitsemassa ikkunoissa rekvisiittana käytettävän tapetin. Rautakaupan varastomalleissa ei ollut kovin paljon valinnanvaraa, joten päädyimme hailun värisien kukkatapettien sijaan näyttävämpään koivutapettiin. Lisäksi edellisenä iltana askartelimme paperista vekittämällä ympyränmuotoisia "kukkia". Koko tiistaipäivä meni ikkunoita stailatessa. Runsas ajankäyttö johtunee siitä, että ensimmäisiä näyteikkunoita tehdessämme jouduimme pukemaan ja riisumaan nukkeja useamman kerran. Osa valitsemistamme vaatteista olivat pieniä ja osa taas liian suuria. Kuvittelimme, että nuket olisivat samankokoisia, vaikka todellisuudessa näin ei ollut. Tämä sählääminen menee kokemattomuuden piikkiin. Kanattaisi sovittaa vaatteita ennen silittämistä. Olisimme jättäneet nuket kuvien mukaisesti ilman peruukkeja, mutta kauppias halusi lopuksi peruukit päähän. Joka tapaukseesa mielestämme stailasimme ikkunat hienosti ja kauppiaskin oli tyytyväinen.
Kevään viimeisenä koulupäivänä arvioimme kuvien perusteella tai paikanpäällä opettajan kanssa kunkin ryhmän somistamat näyteikkunat. Palaute oli hyvää!
MariaJuhanin stailattu näyteikkuna |
Viikko huipentui Eurassa, jossa saimme tehtäväksi stailata näyteikkunasloosi parin kanssa. Pari ja aihe arvottiin. Kristiina ja minä saatiin aiheeksi Luxsus. Meni tovi miettiessä ja nettiä selatessa, mitä kaikkea luxusta on olemassa - autot, veneet, kalliit viinit ja viskit, kamerat, matkat. Kolusimme kaappeja ja varastoja löytääksemme tavaroita, joista voitaisiin rakentaa luxsusta kuvastava esillepano. Halusimme tehdä esillepanon tavaroilla eikä pelkästään julisteilla. Jossain vaiheessa bongasimme ikkunalla olevat muoviset bonsaipuut ja siitähän se ajatus sitten lähti. Bonsai kuvastaa Japania ja tästä saatiin idea rakentaa räätälöityjä Japanin luksusmatkoja välittävän matkatoimiston näyteikkuna. Meidän matkatoimisto sai nimekseen Rising Sun Travels. Opettaja lähetettiin kauppaan niin meidän kuin muidenkin toimesta hakemaan lisää tarvikkeita. Tarvitsimme pyöreänmuotoisia kuppeja, syömätikkuja ja kuohuviinipullon. Rakensimme mustasta kapalevystä japanilaisen portin. Ensin suunittelimme tekevämme sen valkoisesta levystä, joka maalattaisiin punaiseksi. Lopulta kuitenkin päätimme tehdä sen mustasta levystä, koska ikkunaan tuli punaista nousevan auringon muodossa. Nouseva aurinko tehtiin kankaasta, joka kiinnitettiin pyöreään kehikkoon. Löytämämme kehikko oli niin hieno, että olisimme käyttäneet sitä missä tahansa esillepanossa. Viinipullon etiketti ja erittäin hieno Geishan kuva tulostettiin netistä. Koroke rakennattiin harkoista, jotka vuorattiin mustalla kankaalla. Matkatoimiston nimikyltti liimattiin kapalevystä leikattuun kehykseen. Koko päivä kului nopeasti emmekä olisi malttaneet pitää taukojakaan. Opettaja suorastaan "pakotti" pitämään ruokatauon välillä. Meidän, opettajan ja muidenkin mielestä rakensimme niukan mutta näyttävän tyhjää tilaa ja valoa sisältävän Luxusta kuvastavan esillepanon, vai mitä!
Luxusta |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti