Tammikuussa 2016
Lopultakin lunta
Kyllä sitä odoteltiin, lunta nimittäin. Ensin oli lämintä ja sitten tuli kovat pakkaset, niin että perennat on luultavasti paleltuneet ilman suojaava lumipeitettä. Vasta pakkasten jälkeen saatiin lunta, Merikarvialle ei yhtään sen enempää ja vähempää kuin vaivaiset 73 cm yhden vuorokauden aikana. Taas rikottiin ennätyksiä, ensin Joulukuussa lämpötiloissa ja nyt Tammikuussa lumen määrässä. Koskaan aiemmin ei yhden vuorokauden aikana ole satanut niin paljon lunta. Ihan niin paljon ei saatu Huittisiin, mutta sen verran kuitenkin, että päästiin lumitöihin.
1-31. joulukuuta 2015
Lämmintä
Jos pakkanen yllätti aiemmin, niin tällä kertaa lämpimät kelit yllättivät Joulukuussa. Joulukuussa on tehty kaikkien aikojen lämpöennätyksiä kun lämpötila on + 10 astetta ja ruoho vihertää. Uima-allasta ei ole tarvinnut peittää, joten olen käynyt vielä uimassa tai oikeammin pulahtamassa saunasta käsin. Hauskaa kehuskella kavereille, että olen uinut takapihalla uima-altaassa niin Jouluaattona 2015 kuin Uuden vuoden päivänöä 1.1.2016. Vesi on n. +6 asteista, joten onhan se paremminkin pulahtamista kuin uimista. Tosin Juho voi kehuskella vielä enemmän. Hän pystui uimaan altaan päästä päähän Uuden vuoden päivänä. Minun ääreisverenkierrolla ei pysty niin huimaan suoritukseen, varpaan ovat jäässä jo pelkästä pulahtamisesta, mutta joka tapauksessa fiilis on suorituksen jälkeen mitä mahtavin!
18. lokakuuta 2015
Pakkasta
Pakkanen yllätti puutarhan ja puutarhurin. Yhtäkkiä tulivat kovat yöpakkaset ja kaikki kasvit paleltuivat paikallensa. Kaikki kesäkukat ja arimmat perennat paleltuivat niin, etteivät ehtineet syysväriä saada. Minun piti kuvata punainen villivini, mutta sitä komeutta ei ehtinyt tulla lehtien palelluttua ennen aikojaan. Niinpä ostin syysväriä ruukkuun.
|
Iita ja viimeinen omena omenapuussa sekä syksyn värejä |
13. syyskuuta 2015
Ahkera tyttö
Iitalla on kova draivi päällä. Tänään kuin myös edellisinä päivinäkin hän toi saalista kotiin. Saaliit muuttuvat aina vaan isommaksi. Liekö tämäm päivän ensimmäinen saalis ollut rotta, kun on niin isokokoinen. Tunnin sisällä näytille tuli myös hiiri. Kyllä jyrsijät ovat nyt hätää kärsimässä. Näissä saalissa riittää ihmettelemistä myös koirakavereille.
1. syyskuuta 2015
Syksyä ilmassa
Saniaiset ovat ruskettuneet ja kukkappenkki alkaa näyttää "kulahtaneelta" ja ylikasvaneelta, joten täytyy myöntää syksyn olevan tuloillaan. Kesä tuntui lyhyeltä, koska se kului helettä odotellessa ja sateen ropinaa kuunnellessa. Puutarha onneksi kukoisti paremmin kuin koskaan, joten sateista huolimatta kesä oli ihan kelvollinen.
3.elokuuta 2015
Satoa odotellessa
Vihdoinkin tällä viikolla odotettavissa lämmintä ja aurinkoista. Nautitaan hienoista keleistä ja puutarhan kukoistuksesta ja odotellaan marjojen kypsymistä.
|
Ihana kesä ja sen hedelmät |
|
Kukkaloistoa |
|
Elokuun alun backyard |
13-23. heinäkuuta 2015
Mökkielämää
Tänä kesänä ehdittiin viettää mökillä vajaat kaksi viikkoa. Askolla riitti tekemistä, kun piti saada uusi laituri valmiiksi. Västäräkki oli tehnyt pesän rantakivikkoon. Lintupariskunta otti heti laiturin omakseen ja kantoi kaikki poiskasten kakkaläjät pesästä laiturille jemmaan. Eihän siinä muuta ehtinyt tehdä kuin pestä laituria, jotta pääsi puhtain jaloin uimaan.
9. Heinäkuuta 2015
Kylmää mutta kaunista
Ei voi lämpimillä kesä- ja lomailmoilla kehuskella, mutta puutarha onneksi pelastaa kesän.
|
pionin kukat |
|
Iitan ihmettelyä puutarhassa |
|
palavan punaista |
8. Heinäkuuta
Kukkapenkin loistoa
Ei voi kuin nauttia. Puutarha jatkaa loistamistaan. Ensimmäiset lumpeenkukat ovat myös pulpahtaneet pintaan.
|
Ihanat lumpeenkukat |
|
Liljoja ja maanpeitettä |
|
Pionit ja ruusunkukat |
|
Isoja ja vähän pienempiä |
1. heinäkuuta 2015
Hellettä luvassa
Vihdoinkin on luvattu lämpimämpää ja jopa hellettä ainakin pariksi päiväksi. Pian kukkivat pionit eikä silloin tarvita runsaita sateita.
|
Etupihalla |
|
Takapihalla |
22. kesäkuuta 2015
Sateista mutta rehevää
Tänä kesänä ei hemmotella lämpimillä keleillä saati helteellä mutta puutarha on upeampi ja rehevämpi kuin koskaan.
19. kesäkuuta 2015
Juhannus
Vesi on vain 15 asteista ja vettä sataa. Ihan tyypillistä juhannussäätä, mutta juhannusuinnilla on käytävä, koska allas näyttää kaikesta huolimatta houkuttelevalta.
|
Sataa sataa ropisee ... |
|
... ja nukuttaa terassilla sateella raikkaassa ulkoilmassa. |
12. kesäkuuta 2015
Ihanat kukkaset
Ei voi kuin ihailla. Tänä vuonna kukkapenkki näyttää parhaat puolensa.
Pergola aidanne valmiina. Maalataan vasta ensi kesänä.
1. kesäkuuta 2015
Kasvit kasvavat kohinalla
Viikonlopun aikana meidän vierraillessa Kajaanissa olivat kasvit puutathassa kasvaneet silminnähtävästi.
|
Puutarhassa |
31. toukokuuta 2015
Mökillä
Pistäydyttiin Kajaanissa kummipojan valmistujaisjuhlassa. Samalla käytiin mökillä tsekkaamassa, miltä voimayhtiön kiveämä ranta näyttää. Näyttää taas tänäkin kesänä lomalla hommaa riittävän. Ranta pitää tasoittaa, mullat levittää ja nurmikko kylvää sekä laituri rakentaa. Ei ainakaan toimeettomana tarvitse olla kesälomallakaan.
|
Mökkiranta |
17. toukokuuta 2015
"Restaarointia"
Tässä taannoin huomatiin, että pergolan laudoitus oli lahonnut aikojen saatossa. Eihän siinä muu auta kuin purkaa ja rakentaa uudelleen. Kaikki lahoamattomat osat ovat kestopuuta, joten nyt "restaaroidaan" koko rakennelma kestopuiseksi. Samalla siirrämme koko perkolan kauemmaksi pensasaidasta ja muutamme pystylaudoituksen vakarimoitukseksi.
|
Pergolan korjaaminen |
Paljon on kukkapenkki vihertynyt ja kasvit kasvaneet kuukaudessa. Näyttää jo hienolta.
|
Backyard |
|
Kukkapenkin koristeet |
Puuhastellessame huomasimme lentokoneen kiertelevän melko matalalla talomme yläpuolella. Heiluttelimme yläilmoihin ja saimmekin siipien heiluttelut vastatervehdykseksi.
Liekö ollut joku tuttu ...
|
Lentokone matalalla talon yläpuolella |
10. toukokuuta 2015
Suihkulähteen siivoaminen
Puutarhan työläin ja ehkä myös inhottavin homma on hoidettu. Suikulähde on tyhjennetty, liete siivottu pohjalta ja allas täytetty uudelleen. Sammakon nutipäät ja kauniin väriset vesiliskot (kuva) kerättiin ämpäriin turvaan siivouksen ajaksi. Yksi vesilisko pääsi hengestään, vaikka yritimme kerätä kaikki talteen ennen tallustelua altaan pohjalla. Lumpeet kasvattavat jo kovasti lehtiä.
|
Suihkulähde juuri putsattuna |
|
|
Luontokuvaaja Jouko Veikkolaisen kuvaama vesilisko |
Mielenkiintoista tietoa suihkulähteessämme asuvista vesiliskoista:
Vesilisko (Triturus vulgaris) on salamantereihin kuuluva sammakkoeläin, joten se ei ole lisko vaan yksi viidestä Suomessa elävästä sammakkoeläinlajista. Se on päältä vihertävän ruskea ja oranssinkeltainen vatsapuolelta, jossa on myös mustia pyöreitä täpliä. Häntä on lähes puolet
pituudesta. Suomessa tavattavat täysikasvuiset vesiliskot ovat korkeintaan 10 cm pitkiä.Valtaosa Suomen vesiliskoista elää maan eteläosissa.Vesiliskot elävät yleensä maalla, mutta lisääntymisaikana vedessä. Niiden elinympäristöjä ovat erilaiset rehevät vesistöt kuten
lammet ja ojat. Pellonreunat ja puutarhat kelpaavat myös. Parhaiten ne viihtyvät matalissa virtaamattomissa vesissä.
Vesiliskot karttavat suoraa auringonvaloa mutta eivät viihdy täysin varjossakaan. Talvella vesilisko on horroksessa.Vesiliskot lisääntyvät toukokuussa. Uros pudottaa
siittiöpaketin, jonka naaras poimii viemärisuoleensa. Naaras munii
ja kiinnittää munat vesikasveihin tai kiviin ja 2–3 viikon
päästä nuijapäät kuoriutuvat. Aluksi nuijapäät hengittävät
ulkokiduksilla, mutta keuhkojen kehittyessä kidukset surkastuvat. Tämän jälkeen kasvavat myös jalat, joiden avulla vesilisko kykenee
elämään myös maalla. Nuijapäät eivät muistuta mitenkään sammakon
nuijapäitä, toisaalta eivät myöskään aikuista vesiliskoa varhaisvaiheissa. Vesiliskot ovat lihansyöjiä ja ne saalistavat erilaisia hyönteisiä ja
muita pieniä selkärangattomia otuksia. Vedessä ne löytävät
saaliinsa liikkeen ja hajun perusteella ja iskevätkin kiinni lähes
kaikkeen liikkuvaan. (Lähde: www.wikipedia.org)
3. toukokuuta 2015
Omenapuiden leikkamista
Tänään leikittiin apinaa ja kiipeiltiin omenapuissa, ei treenin takia vaikka hyvää treeniä olikin vaan siksi, että karsittiin omenapuita melkoisen runsaalla kädellä moneen vuoteen. Syksyllä nähdään tykkäsivätkö puut hyvää vai huonoa. Monet oksat olivat kohtalaisen paksuja oksaleikkurille, joten piti kesken homman käydä ostamassa oksasaha.
|
Muotoiltu omenapuu |
19. huhtikuuta 2015
Tuijien istuttamista
Istutushommat on startattu tälle keväälle. Vanhat lahot syreenit saivat väistyä ja tilalle laitettiin kuinkas muuten kuin tuija-penkki. Joka vuosi on tuijia istuttettu eikä tämäkään vuosi ollut poikkeus.
|
Uusi viherpenkki |
11. huhtikuuta 2015
Haravointia
Nyt on siivottu ja lakaistu. Pian luonto alkaa vihertää ja päästään istutushommiin...
|
Portilla |
|
|
|
Backyar |
|
Frontyard | |
Sormet jo syyhyää puutarhahommiin...
|
Kesää odotellessa |
|
Takapihalla suihkulähteellä |
|
kelluu lumpeenlehtiä ja -kukkia. |
|
Vaaleanpunaista ja valkoista... |
|
niin sopöä ja |
|
kaunista. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti