Pariin viikkoon on mahtunut normaaleja työkuvioita kuin myös kampanjavaihtoa, uutuustuotteita, sisäremontin suunnittelua, rahavoittoja, naistenpäivä ja turvallisuustarkastus.
Suklaapatukka kampanja |
Uutuustuote Hot Dog tulee kioskiin viikola 12. Tämän tiimoilta meille tulee grilli ja tiskin toiminnot järjestetään uudelleen. Sisäremonttia tehdään 14.4. Silloin saadaa kioskiin uusi ilme toimintoja uudelleen sijoittamalla. Veikkaus lanseerasi uuden pelin Lomatonnin ja meidän kioskiin tuli ensimmäinen lomatonni asiakkaalle heti ensimmäisellä viikolla. Onnellinen asiakas toi meille kiitokseksi tulppaaneja, jotka tietenkin ilahduttivat voiton tavoin myös meitä.
Asiakkaan tuomat kiitostulppaanit |
Naistenpäivänä ja muulloinkin maanantaista torstaihin |
Turvallisuustarkastus oli minulle ensimmäinen. Siinä käytiin läpi niin turvallisuuuteen kuin työterveyteen liittyvät asiat. Emme saaneet moitteita vaan pikemminkin kiitosta siitä, että asiat on hoidettu mallikkaasti. Tällä viikolla poikkesi kioskissa myös mysterishoppaaja ja tupakkafirman edustaja kävi tarkistamassa tupakkakaapin uuden hyllyjärjestyksen. Minulla sattui olemaan vapaapäivä juuri silloin, mutta molemmat olivat menneet hyvin, Kiitos Siskolle, hyvin toimittu!
Monenlaista toimintaa myyntityön ohessa on mahtunut kahteen viimeiseen kuluneeseen viikkoon. Kaikesta on selvitty, nyt odotellaan innolla Hot Dog grillin saapumista ja sisäremontin toteutumista. Tervetuloa Hot Dogille parin viikon päästä, hintakaan ei päätä huimaa, 2€ / kpl. Nähdään!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti