Yrittäjien gaalaillan somisteet |
Olemme näiden töiden ohella ehtineet myös opiskella matematiikkaa, prosenttilaskuja, jotka liittyvät talousmatematiikan kurssiin.
Gaalailta työllisti myös toisella viikolla, kun maanantaina kuulimme, että meidän pitää myös purkaa somistus. Näin ei alunperin ollut puhetta, mutta tilanne oli muuttunut. Kaikki purettiin paitsi virtiini, johon lisäsimme seiniltä verhoista poistettuja viuhkoja. Purkuaika otettiin markkinoinnista, jonka tunneilla opiskeimme lähinnä markkinointikampanjoita. Tutuistuimme myös uuteen opettajaan Hannaan sisustustuntien myötä. Jälleen pääsemme tekemään kollaaseja. Voimme valita kukin itse kohteen, johon haluaisimme suunnitella uuden sisustuksen.
Nyt se on ovella ja niin sanotusti startattu, uusi ja ihmeellinen työmaa. Vielä olen hiukan ns. pihalla mutta onneksi minulla on töissä kokeneet työntekijät, joihin voin luottaa. Pitkiä päiviä on tiedossa, kun yht´aikaa uuden haasteen ohella hoidan myös opinnot tutkinnon kera kunnialla loppuun. Toissaalta tässä tulee ns. kaksi kärpästä yhdellä iskulla!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti